 |
| Frodo ja Gandalf Harmaa |
Taru sormusten herrasta osa 1, Sormuksen ritarit
J.R.R. Tolkien
Fantasia- ja seikkailukirja
WS Bookwell Oy/ Juva 2002
Alkuperäisteos The Fellowship of the Ring julkaistu 1954
Sivuja 539
Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,
yksi Mustalle Ruhtinaalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.
Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyden kahlitsee
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.
Tarinan alussa hobitti nimeltään Frodo Reppuli saa Bilbo-sedältään perinnön, johon kuuluu salaperäinen näkymättömäksi tekevä taikasormus. Gandalf Harmaan avulla Frodolle selviää, että hän on perinyt Sormusten sormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan tulevaisuus. Toisaalla Sauron, jolle taikasormus alunperin kuului, kerää voimiaan ja liittolaisia avukseen, jotta hän saisi sormuksen takaisin itselleen. Sormuksella on petollisia ja vaarallisia taikavoimia ja se on vietävä tuhottavaksi Tuomiovuorelle. Frodo lähtee viemään sormusta tuhottavaksi. Matkaan hänen ei tarvitse lähteä yksin vaan hän saa mukaansa Vapaista kansoista koostuvan yhdeksänhenkisen saattueen. Saattueeseen kuuluvat Frodon hobitti ystävät Sam, Merri ja Pippin, haltia Legolas, Gandalf Harmaa, kääpiö Gimli ja ihmisistä Boromir ja Aragorn. Monia vaaroja on saattueen uhkana matkan varrella, kun matka suuntautuu muun muassa Morian kaivausten ja haltioiden säihkyvien salien kautta kohti Tuomiovuorta.
Hobitti elokuvien myötä tuli luettua Tolkienin Hobitti-kirja ja tämän jälkeen myös Taru sormusten herrasta päätyi lukulistalleni. Mutta vasta nyt sain tartuttua trilogian ensimmäiseen osaan Sormuksen ritarit. Tarinan alkuun pääseminen oli hiukan hidasta, koska kirjassa on ensin Tolkienin kirjoittama esipuhe ja tämän jälkeen tulee prologi, jossa kerrotaan muun muassa taustatietoa hobiteista, Konnusta ja sormuksesta. Vasta näiden jälkeen päästään itse tarinaan. Tolkien kuvailee tarinassaan muun muassa juhlia, maisemia ja säätä välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti, mistä seuraa se, että matka etenee välillä hyvin hitaasti. Onneksi tykkään kuvailevasta tyylistä kirjoittaa tarinaa, muuten olisin varmaan heittänyt kirjalla vesilintua hyvinkin pian ja todennut etten ikinä lue koko kirjaa. Tarinassa on paljon eri paikkoja, joissa sankarimme käyvät ja kirjassa onkin mukana karttoja joiden avulla heidän seikkailua voi halutessaan seurata.
Ainoa asia mistä en kirjassa niin kauheasti välittänyt oli se, että muun muassa hobitit tykkäävät laulaa laulun aina kuin mahdollista ja nämä laulut on kirjassa runomuodossa. Minusta laulut katkaisivat tarinaan uppoutumista aina välillä ikävästi. Tosin kirjan loppua kohden aloin jo tottua niihin. Kirjan parhaita puolia on mielenkiintoisesti kirjoitetut hahmot ja kuvaileva tyyli kertoa tarinaa.
Kommentit
Lähetä kommentti