rikosromaani
332 sivua
ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi 1999
suomennos 2006, kustannusyhtiö Tammi
suomentanut Saara Villa
Hän heräsi sudenhetken aikaan.
Ja juuri näinä valvehetkinä, kolmen ja neljän välillä yöllä, näinä armottomina, ikuisuudenpitkinä minuutteina koko maailman nukkuessa, hän näki kalvon läpi. Näki sen hirvittävyyden, johon oli syyllistynyt, kylmässä jälkitarkastelun valossa hän ymmärsi, että tämä koossa pitävä hauras kalvo voisi milloin tahansa revetä.
Pieter Clausen tappaa pojan ajaessaan juopuneena tämän yli. Pieter luulee, ettei tapahtumalla ollut silminnäkijöitä. – Mutta joku tietää ja alkaa kiristää häntä.
Tapaus laukaisee tapahtumasarjan, jonka seurauksena moni ihminen kärsii Pieterin takia tämän koittaessa selviytyä itsensä kanssa. Tapahtumasarjaa voisi kuvailla kuten Pieter kirjassa karamboliksi – biljardipeliksi, jossa pallo (Pieterin teot) törmäilee toisiin palloihin aiheuttaen väistämättä edelleen lisää törmäyksiä.
Komisario Reinhart ryhmineen alkaa selvittää murhien sarjaa, joiden tekijää, saati motiivia ei tunnu löytyvän. Yksi murhista on poikkeuksellisen ison suurennuslasin alla, sillä surmattu paljastuu eläkepäiviään viettävän komisario Van Veeterenin pojaksi. Van Veeterenillä onkin vielä eläkkeellä ollessaan oma merkittävä roolinsa jutun selvittämisessä.
Håkan Nesserin Carambole saa lukijan nopeasti pauloihinsa. Kirja sijoittuu johonkin sekalais-eurooppalaiseen kaupunkiin viime vuosituhannen lopulla, jossa murhat ovat yleisiä – monella tuntuu olevan joku läheinen, tai tuttu joka on murhattu. Tunnelma on synkkä ja alati jännitteinen, paikka paikoin voi myötäelää henkilöiden tuskaa. Tapahtumat ovat toisinaan ennalta-arvaamattomia, toisaalta lukijalle paljastetaan jo alkupuolella runsaastikin tarinan kannalta kriittisiä asioita.
Pieter Clausenin psyyke on jatkuvasti koetuksella hänen koittaessa rationalisoida tekojaan. Kirjailija onkin selkeästi tutkinut ihmisen psykologiaa ja hahmojen persoonat ajatusmaailmoineen on upeasti luotu.
Nesserin Carambole on jo seitsemäs Van Veeteren –kirjasarjan kirja. Ei silti tarvitse olla huolissaan, vaikkei aiempia kirjoja olisikaan lukenut. Taustatietoa ei tarvita.
Pidin kirjassa siitä, miten helppolukuista teksti oli, ja miten realistiselta kirja tuntuu. Henkilökuvat ja henkilöiden omat tarinat olivat hedelmällisiä. Odotin silti kirjalta enemmän spektaakkelimaisuutta. Mitään veret seisauttavaa jännitystä kirja ei tarjonnut. Hahmot olivat hyvin luotuja, inhimillisiä, muttei kukaan erityisemmin erottunut joukosta. Lopetus tuntui kovin irralliselta ja sen olisikin voinut hoitaa paljon tyylikkäämmin. Kaiken kaikkiaan kirja kantoi kyllä hyvin loppuun asti, se oli helppolukuinen ja laadukas, joskaan ei mikään mestariteos – kirjailijalla olisi mielestäni aineksia parempaankin.
Kommentit
Lähetä kommentti